lauantai 30. toukokuuta 2009

Neula, lankaa ja paperia


Inspiroidu-blogi pyysi käyttämään neulaa ja lankaa skräppäyksessä. Niin tein vaikka käsin ommellut yksityiskohdat ovatkin sivussani vain sivuosassa. Niiden ompeleminen oli tärkeää, sillä sain samalla aikaa käsitellä tunteitani. Sivu näyttää epäilemättä runsaalta ja kesäiseltä, ja niin on tarkoituskin, mutta aihe on ajankohtainen ja tunnetasolla erittäin kesken.

Skräppäsin tekstiviestin (kerta se on ensimmäinenkin), jonka olen sensuroinut tuon sinertävän paperilapun alle. Tekstiviesti kertoi ystäväni lapsen syntymästä -- sivun otsikko kertoo tärkeimmän eli vastasyntyneen painon. Joskus arkisen stressin keskellä jokin asia pysäyttää ja muistuttaa, että loppujen lopuksi elämä koostuu aika yksinkertaisista asioista. Siksi tuo Vuokko Hovatta -sitaatti tuolla alhaalla. Sivu on skräpätty omasta näkökulmastani eli se käsittelee uutisen suhdetta omaan arkeeni ja aamun lähtökiireisiin.


Tämän sivun tekeminen oli minulle tärkeää. Yritin skräpätä aiheesta jo pari päivää sitten, mutta sivusta tuli ihan kauhea, synkkä. Nyt tavoitin paremmin onnen ja huolen toisiinsa sotkeutuvat langat. Visuaalisesti tässä sivussa ei ole mitään erityistä; väritin ommellut kohdat liituvärillä ja käytin lankaa myös paperisen sydänrimpsun yhdistämiseen.


Tarvikkeet:

Yksiväriset taustapaperit Bazzill, vihreä kuviopaperi Creative Imaginations. Erilaiset pahvikuviot ja numerotarrat Pink Paislee, tarinointileimasimet Making Memories. Osa kasveista leikattu SEIn paperista. Vaaleat sydämet Martha Stewartin kuvioleikkurilla leikattuja. Valkoinen sydän tehty itse askartelumassasta, koristenappi Jenni Bowlin. Oman askartelukaapin uumenista ainakin viittä eriväristä mustetta ja liituvärejä, tylliä, lankaa ja neula.

torstai 28. toukokuuta 2009

Listamanian päivitystä


Olen onnellisesti jäljessä Sannikan järjestämän Listamanian aiheissa, jopa niin hyvin, että unohdin laittaa nämä jo valmistuneet sivut tänne blogiin. Siirryin Listamanian kanssa tuumakokoon 4*6. Näitä mahtuu 12*12 tuumakoon sivulle kuusi! En tiedä, miten ne lopulta sommittelen. Se riippui Listamanian lopuista aiheista. Todennäköisesti teen osan isommassa koossa, aika näyttää.

Tuolla ylhäällä joka tapauksessa sivu aiheesta "Lempiastiastot" ja tässä alempana "Ärsyttävät asiat" (uskaltaisitko kuljettaa lastasi kuvan turvaistuimessa? minä en). Olen kyllä viime aikoina tajunnut, että asioita tapahtuu, pelkää niitä sitten tai ei. Skräppään aiheesta sitten kun pystyn.


Tässä vielä "Parhaat tv-sarjat". Tai no, parhaat ja parhaat...

tiistai 26. toukokuuta 2009

Inspiroivaa iltalukemista


Harvoin innostun yksittäisestä lehdestä näin paljon. Löysin kirjakaupasta Cloth, Paper & Scissors -lehden Studios-erikoisnumeron, joka käsittelee erilaisia askartelu- ja käsityöhuoneita. Lehti on todella inspiroiva, ja tykkään varsinkin siitä, että esitellyt huoneet ovat eri lajien harrastajien huoneita. Leimailijoita, ompelijoita, skräppääjiä, kollaasintekijöitä, helmeilijöitä...

Huoneet ovat kaikki erilaisia ja useimpia niistä yhdistää tietty ronskius, ainakin useimpiin amerikkalaisiin skräppäyshuoneisiin verrattuna. Kuvissa on paljon uusiokäyttöä ja jonkinasteista luovaa kaaosta, rönsyilevyyttä.


Skräppäystä ja paperiaskartelua edustaa lehdessä julkkiksen huone eli Tim Holtzin studio. Minusta se oli lähes pelottavan hyvin varustellun näköinen. Toki kyseessä on nimenomaan työhuone, joten tarvikkeita todella tarvitaan paljon. Paljous silti hämmentää.

Ajattelin noudattaa lehden ideoita kankaiden ja kangastilkkujen järjestämiseen ja karsimiseen. Ja lukea lehden vielä monta kertaa.

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Siirtokuvia keittiössä


Työkiireiden ja arkistressin lannistamana en ole löytänyt energiaa askarteluun, mutta jotain kivaa teki kuitenkin mieli tehdä. Otin Jenni Bowlinin lintusiirtokuvat käyttöön keittiössä, jossa saan ihailla niitä joka päivä. Hyvin tarttuivat muovisiin jauhopurkkeihin ja keittiökin näyttää kivemmalta. Kesämökkiviemisiksi jokin tämäntapainen sopisi myös hyvin...

torstai 21. toukokuuta 2009

Miten skräppäys näkyy teillä kotona?


Aina välillä mietin, tunnistaako skräppääjän kodista, että kyseessä on skräppääjä. Meillä scrapbook-sivuja on esillä silloin tällöin, mutta ne on myös helppo siivota syrjään.
Ainoa paikka, jossa pidän valmiita sivuja esillä ovat kaksi Indiskan tauluhyllyä. Toinen niistä näkyy kuvassa. Askartelutarvikkeeni ovat kaapissa ja askartelupöytä silloin tällöin myös muussa käytössä eli melkein voisi luulla, että täällä ei skräpätä. Miten teillä?

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Skräppäysristeilystä

Emmon blogista löytyy tarkempia tietoja syyskuun skräppäysristeilyyn liittyen: tässä. Vielä ehtii mukaan, jos olet kiinnostunut.

maanantai 18. toukokuuta 2009

Skräppäystä lahjaksi


Olen jo pitkään suunnitellut tulitikkuaskin ottamista skräppäyskäyttöön. Nyt vihdoinkin onnistuin. Tulitikkuaskista saa hienon minikehyksen eli sen sisäosa toimii ihan sellaisenaankin.

Koristelin kuitenkin myös kannen. Tämä on lahja ihmiselle, joka ei halua pitää läheisten kuvia esillä työpöydän reunalla, mutta kuitenkin haluaa joskus katsoa niitä -- myös töissä. Kuvan saa esille avaamalla tulitikkulaatikon. Pahoitteluni taas valokuvan osittaisesta sensuroinnista, valokuva on tarrakuva.


Tarvikkeet:

Kolmea erilaista Jenni Bowlinin paperia, kannen puun valmistajan olen autuaasti unohtanut. Haaraniitti, siirtokuva ja Bazzillin tylli oman askartelukaapin uumenista. Robin's Nestit saatut Lehtipollolta vaihdossa. Käytetty ahkerasti myös rusehtavaa mustetta ja decoupage-lakkaa paperien kiinnittämiseen. Tällaisiin pieniin projekteihin decoupage-lakka sopii hyvin, sillä sen avulla saa papereille myös läpinäkyvän, ohuen suojaavan kerroksen.

lauantai 16. toukokuuta 2009

Aika ihana askartelupöytä

Jos minulla olisi paljon tilaa, tahtoisin tällaisen. Superkäytännöllisen ja edullisesti toteutettavan oloinen. Törmäsin sattumalta blogiin, joka on erikoistunut Ikean huonekalujen luovaan käyttöön. Linkki on sinne.

torstai 14. toukokuuta 2009

Askartelutarvikkeet taipuvat tähänkin

Minulla on erillinen laatikko ns. kierrätysmateriaalille. Tänään sieltä nousi ei-niin-viehättävä hiuspinni ja puoliksi hajonnut hiuspanta. Päätin tehdä niistä kivemmat.

Tarvikkeina käytin Priman kukkia, nauhaa, haaraniittejä, lehden muotoista kuvioleikkuria ja vihreää paperia, pieniä valkoisia kukkia ja liituvärejä, joilla käsittelin kukat. Kiinnittämiseen käytin Glossy Accents -koholakkaa. Se on hyvä kiinnittämiseen, joskin käteni olivat lopuksi aika lakassa... Jonkinlaiset hanskat olisivat olleet tarpeen, jos näitä haluaisi tehdä paljon.


Hiuspinni ja -panta ovat prinsessaleikkeihin, mutta ainakin hiuspinniä voisin käyttää itsekin esimerkiksi kesäjuhlissa. Tässä vielä ennen ja jälkeen kuvat.


tiistai 12. toukokuuta 2009

Skräppäysristeilylle

Varaisitko yhden syyskuun viikonlopuista skräppäämiselle?

Emmon kanssa suunnittelemme Helsinki-Tukholma-Helsinki -skräppäysristeilyä 25.-27.9. viikonlopuksi. Kyseessä ei ole kaupallinen tapahtuma, vaan skräppäysharrastajien ja skräppäyksestä kiinnostuneiden omaan aktiivisuuteen perustuva ryhmämatka. Epäilemättä saamme kuitenkin Tukholmassa rahaa kulumaan...

Alustava ohjelma on alla. Jos haluat mukaan, ilmoittauduthan 25.5. mennessä Emmon sähköpostiosoitteeseen: minnis.enqvist(at)luukku.com (omat yhteystietosi ja mahdollinen toive hyttiluokasta). Tämä ilmoittautuminen ei ole vielä sitova.

Kun osallistujamäärä on tiedossa, pyydämme laivayhtiöiltä tarjouksen ja ilmoitamme ilmoittautuneille tarkan hinnan. Hinta koostuu risteilystä ja laivan kokoustilojen vuokrasta. Pyrimme saamaan matkasta mahdollisimman edullisen. Vasta tämän jälkeen tehdään lopulliset varaukset.

***

Pe klo 17 tai 17.30, riippuu laivayhtiöstä
Laiva lähtee Helsingistä

Illan aikana mahdollisuus skräppäämiseen laivan kokoustiloissa ja toki myös hyvää ruokaa
- halutessaan voi osallistua työpajaan liittyen johonkin skräppäystekniikkaan tai materiaaliin, aihe selviää myöhemmin
- osa työpajoista on suunniteltu skräppäystä aloittaville eli mukaan voi tulla, vaikka ei olisi koskaan skräpännyt aikaisemmin

La klo 9.30/9.40 - 16.30/17.00, riippuu laivayhtiöstä

Ankaraa shoppausta Tukholman scrapbooking- ja askartelukaupoissa,
aikaa myös muulle

La iltana

Illan aikana mahdollisuus skräppäämiseen laivan kokoustiloissa ja toki myös hyvää ruokaa
- halutessaan voi osallistua työpajaan liittyen johonkin skräppäystekniikkaan tai materiaaliin, aihe selviää myöhemmin
- osa työpajoista on suunniteltu skräppäystä aloittaville eli mukaan voi tulla, vaikka ei olisi koskaan skräpännyt aikaisemmin

Su klo 9.55, laivayhtiöstä riippuen

Laiva saapuu Helsinkiin

***
Emmolle ja minulle saa esittää toiveita risteilyyn liittyen, ja risteilyä saa mainostaa, jotta saadaan kaikki kiinnostuneet mukaan. Tapaamisiin!

lauantai 9. toukokuuta 2009

Tarpeeksi yksiväristä?


Joskus on kiva leikkiä erilaisilla musteilla. Tässä sivussa on reunat ja monia yksityiskohtia sekä aakkostarrat käsitelty rusehtavalla musteella. Tekstipalkkia ja metallista avainkoristetta vanhensin tekstin kirjoittamisen jälkeen valkoisella musteella. Juu, ja leikin kullanvärisellä Glimmer Mist -sumutteella, jolla värjäsin kaksi alunperin valkoista pientä kukkaa sekä valkoisen muotoonleikatun paperikiehkuran.


Sivu liittyy nukkekurssiin, jolla olin vähän aikaa sitten. Se oli jännittävä ja uusi kokemus. Otin paljon valokuvia, joten skräppään kurssiin liittyvistä asioista varmasti myöhemminkin.

Tämä sivu alkoi oikeastaan Inspiroidu-blogin uuden haasteen innoittamana. Siinä kehotettiin vain yhden värin käyttöön scrapbook-sivulla. Innostuin tavalla, joka ei ollut ihan haasteen mukainen: tässä on vaaleanruskean lisäksi hitunen keltaista, oranssia ja vaaleanpunaista. En siis linkitä tätä Inspiroidu-blogiin, vaikka inspiroiduinkin.


Tarvikkeet:
Suurin osa papereista, tekstipalkki ja kukan alla oleva muovikoriste Making Memories. Aakkostarrat American Crafts, helmikoriste, oranssi kasvikoriste ja iso kukka Priman. Kaksi pientä kukkaa Heinikasta. Valkoinen paperikiehkura Bazzill, pahvikyltti K & Company. Avainkoriste saatu vaihdossa. "Timantit", villalanka ja monivärinen lanka sekä haaraniitti ja paperista leikattu kukka oman askartelukaapin uumenista. Käytetty runsaasti useamman väristä mustetta, valkoista kynää ja kullanväristä suihketta.

perjantai 8. toukokuuta 2009

Ihanaa postia


Huolestuin hiukan, kun Sannikan blogissa sanottiin keskiviikkona, että olisin saanut sinä päivänä häneltä postia. En saanut, mutta toivoin parasta ja onneksi Suomen posti lopulta kiikutti Anna hyvän kiertää -kirjeen uuteen osoitteeseemme.

Itse tehdyt koristeet oli viehättävästi kiinnitetty alustaan pienillä, hennoilla pistoilla ja niiden mukana tuli kirje liittyen happovapauteen (tai sen puutteeseen). Ihanaa! Omat suosikkini ovat varsinkin tuo vasemman yläreunan vihertävä kukka ja virkatut perhoset. Kiitän ja kumarran.

maanantai 4. toukokuuta 2009

Kymmenen kohdan ideariihi (kohta kerrallaan)


Nyt olen vastannut kaikkiin kohtiin. Uudet päivitykset löytyvät alempaa tästä samasta viestistä.

Inspiroidu-haasteen yksivuotishaaste oli megalomaanisen suuri. Vastailen hiljalleen, pari kohtaa kerrallaan.. Ihan ensiksi on pakko paljastaa, että oma skräppäämiseni ei ole kovin järjestelmällistä. En tiedä etukäteen, mistä aiheista aion tehdä myöhemmin scrapbook-sivun. Joskus päätän aiheen hetken mielijohteesta; minulle tämä vapaus on tärkeä osa koko harrastusta

1. 20 aihetta, joista aion lähitulevaisuudessa skräpätä

- eilinen yllättävä ja säikäyttävä tapaturma (kunhan ensin rauhoitun: todennäköisesti menee vielä tovi ennen kuin tämä toteutuu)
- ylioppilaslakit osana pikkuisten pukeutumisleikkiä
- isoäitini lapsuudenkoti
- isoäitini vanhemmat
- lähipiiriin kuuluvan henkilön vakava sairastuminen (tätä sivua tuskin laitan koskaan blogiin)
- sydänpiparit
- taito, jonka haluaisin oppia
- turhautuminen, joka liittyy haluuni oppia uusi taito (kats. edellinen kohta)
- ihanin työtila, jonka olen nähnyt! (tulevaisuuden haave)
- esine, jollaisen haluaisin tulevaisuudessa valmistaa
- remontointi ja hiomakoneet
- parasta äitiydessä (Lintsin ehdottama aihe)
- Listamanian puuttuvat aiheet: tanssi
- Listamanian puuttuvat aiheet: puut (tämä voi olla aika vaikea minulle)
- lattialla pötköttämisen hyvät puolet
- oma suhteeni siivoamiseen
- ihana, rauhallinen hetki iltaisin kello kahdeksan jälkeen
- matka, jonka teen lähitulevaisuudessa
- kesäloma
- haluttomuuteni viettää aikaa kesämökillä

En tiedä, pystyykö tuosta listasta päättelemään jotain suhteestani skräppäykseen. Se on sekoitus kevyttä ja painavaa. Listaan tuli paljon minäaiheita. Skräppään paljon myös lapsista, mutta aiheita ei sillä saralla voi aina ennakoida.

2. neljä erilaista sivupohjaa, joita tykkään käyttää tai suunnittelen käyttäväni

Toivottavasti minua ei diskata välittömästi, mutta en piirrä sivupohjia omille sivuilleni. Sommitteluprosessi etenee ilman selkeää suunnitelmaa, valitsemalla sopivan tuntuisia materiaaleja valokuvan/-kuvien ja tarinan ympärille. Joskus, jos skräppäysinspiraatio on kateissa, saatan katsella scrapbooking-kirjoja tai nettisivuja kiinnittäen huomiota nimenomaan sivupohjiin, mutta en luonnostele, vaan leikin eri materiaaleilla.

3. kaksi aikaisempaa työtäni ja miksi olen niihin tyytyväinen

Tässä on linkki sivuun, johon olen tyytyväinen. Pidän siitä, koska sivussa yhdistyy monta minulle skräppäyksessä tärkeää asiaa: henkilökohtaisuus, luontevuus ja tekniikkakokeilut. Parhaimmillaan skräppäyksen keinoin voi kertoa jotain, mitä ei välttämättä koskaan muuten tulisi sanottua.

Tässä on toinen sivu, johon olen tyytyväinen. Tässä tapauksessa pidän nimenomaan valokuvien ja tekstin suhteesta. Ne täydentävät toisiaan tavalla, joka on skräppäyksen perusidea eli tuovat molemmat jotain uutta sivuun.


4. valokuvaa yhtenä päivänä asioita, joita et todennäköisesti muuten kuvaisi

Minulla on ollut raskas ja hankala viikko. Kuvasin tänään sellaisia asioita, jotka saavat minut hyvälle tuulelle.



5. Linkitä jonkun toisen työ ja kerro miksi pidät siitä

En tiedä, tykkääkö Omuli itse tästä sivusta, mutta minä tykkään. Omulin sivuissa minua viehättää erityisesti tekstin tärkeys, se on meille yhteistä. Tämä sivu on myös visuaalisesti kiinnostava. Nopeasti katsottuna voisi ajatella, että se on vaaleanpunainen ja runsas, mutta oikeastaan se on paljon jännitteisempi. Sommittelu on samaan aikaan herkkä ja vahva, ja valokuvat tuovat sivuun jännän peiliin katsomisen efektin.

6. Kirjoita journaling, joka sisältää vähintään 100 sanaa. Skräppää sivu myöhemmin

Voi ei. Taidan olla todellinen vastarannan kiiski, koska en voi tehdä tätäkään kohtaa niin, että se liittyisi normaaliin scrapbooking-harrastukseeni. En kirjoita tekstiä etukäteen. Mietin mielessäni, mitä haluan kertoa ja sitten kirjoitan suoraan varsinaiseen sivuun. Ilman lyijykynää, tussilla.

7. Kerää ei-skräppäykseen kuuluvaa materiaalia, jota voit käyttää tulevissa töissäsi

Tämä sentään onnistuu! Minulla on erikseen laatikko, johon kokoan ei-skräppäykseen kuuluvaa materiaalia, kun sellaiseen törmään. Tuoreimmat laatikkoon siirretyt jutut ovat läpinäkyvä tekstilappu KappAhlin neuleesta, viinipullon suojana ollut valkoinen "verkko" ja palanen tylliä, joka tuli erään ostoksen ympärillä.


8. Valitse päivän väri ja kuvaa vain sen värisiä asioita

Kuvasin tarkoituksella haalean vaaleita, hiekan värisiä asioita. Se ei ole ollenkaan "oma värini", mutta ihme kyllä olen vähän aikaa sitten maalannut eteisen seinän hiekan värillä ja olen lopputulokseen tosi tyytyväinen. Hämmentävää.





9. Kerro materiaaleista ja tekniikoista, jotka ovat itsellesi erityisen vaikeita käyttää ja miksi

Minulle tulee mieleen erityisesti ompelukoneella ompelu. En yleensä jaksa nostaa ompelukonetta kaapista skräppäystä varten ja silloin kun olen käyttänyt ompelukonetta skräppäykseen, olen joutunut vaihtamaan tylsäksi muuttuneen neulan ja paperi on kaiken lisäksi rypistynyt. Harmi, sillä tykkään todella paljon koneella ommelluista yksityiskohdista toisten sivuissa.

10. Miksi skräppään?

Skräppääminen on sopivalla tavalla höpsöä ja vakavaa. Saa leikkiä erilaisilla tarvikkeilla ja tekniikoilla, mutta samaan aikaan saattaa tulla sanoneeksi jotain tärkeää: joko itselleen tai muille. Skräppäys on omien tunteiden käsittelyä, mutta myös leikki.

perjantai 1. toukokuuta 2009

Toisenlainen kirjanmerkki


Tuntuu, että aika ei riitä kaikkeen kivaan (mikä ihana ongelma :). Ratkaisin tilanteen tekemällä pikaisen kirjanmerkin itselleni ja käpertymällä hetkeksi peiton alle.

Tämä kirjanmerkki laitetaan sivun kulmaan eli sillä on myös toinen puoli. Tällaisia olisi ihana tehdä esimerkiksi lahjakirjan mukaan, kortin sijasta.