lauantai 31. tammikuuta 2009

Oppisinko järjestelmälliseksi?


Minulla on erittäin huono tapa heittää tekemäni kortit isoon laatikkoon, jossa valmiit kortit sitten odottavat suloisena sekamelskana. Joskus unohdan, että minulla on jo valmiiksi kortti ja joudun tekemään uuden pikapikaa.

Jokin aikaa sitten törmäsin säilytysideaan, joka saattaa toimia jopa minulla. Löysin kaapista valmiin rasian, jonka otin uusiokäyttöön. Jokaiselle kuukaudelle on oma tilansa, ja noihin mustavalkoisiin lappuihin aion kirjoittaa tärkeimmät muistettavat syntymäpäivät ja vuosipäivät. Metallisella klipsillä voi lisäksi kiinnittää muistilappuja yksittäisistä juhlista, joihin on tullut kutsu.
Valmiit kortit voi sitten laittaa kunkin kuukauden kohdalle ja ne on helppo löytää.


Saa nähdä, miten onnistun, mutta olen innostunut kokeilemaan. Viimeinen kategoria on "milloin tahansa", joten sinne voi lisätä esimerkiksi Onnea uuteen kotiin -tyyppisiä kortteja. Mikä parasta, laatikon saa tarvittaessa myös kiinni ja siististi hyllyyn. Tässä on kansi.


Kokeilkaa muutkin. Tai ainakin kannattaa surfata katsomaan alkuperäisiä ideoita, sieltä saattaa löytyä jotain, joka toimisi omiin säilytystarpeisiisi.

torstai 29. tammikuuta 2009

Craftican haasteeseen vastattu


Tein Craftican scrapbooking-haasteen sivun jo Tampereella, mutta vasta nyt sain sen kuvattua. Samalla vastasin toiseenkin haasteeseen; Millam pyysi minua aikaisemmin kertomaan kuusi asiaa itsestäni ja ajattelin silloin, että teen sen skräppäyksen keinoin. Kuvan suurentamalla näkee lukea tekstin. :)

Erilaisten haasteiden mallisivuja voi ja saa mielestäni soveltaa vapaasti eli olen vaihtanut mallisivun pyöreän kuviopaperin pyöreäksi kuultopaperiksi ja leikkinyt Jenni Bowlinin kreppipaperinauhoilla. "Taustapaperi" on tällä kertaa huopaa ja sivusta löytyy tuttuja elementtejä: akryylivärejä, liituvärejä, tylliä, kuviopaperista leikattu kuvio ja niin edelleen.


Yksi sivun tarvikkeista on muuten Crafticasta? Arvaatteko mikä? Tuo ihana mittanauhanauha (aika hauska sana :). Ihastuin siihen aikoinaan Pikkuhelistimen sivuissa.

keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Valokeilatekniikan opettelua


Leimailutaivaan viime viikon haaste liittyi valokeilatekniikkaan, jota minun on jo pitkään pitänyt kokeilla. Valokeilatekniikassa leikitään mustavalkoisen ja väritetyn rajapinnalla -- itse asiassa samaa tekniikkaa voisi hyvin soveltaa joskus skräppäykseen.

Oli miten oli, normaalisti valokeilatekniikassa "valokeila" on huomattavasti pienempi kuin nyt, mutta halusin tarkoituksella ikkunan muotoisen kehyksen. On se sitten kahvilan ikkuna tai junan ikkuna, sopii joka tapauksessa aiheeseen. Naiset ovat Crafty Secretsin leimasinsetistä.

maanantai 26. tammikuuta 2009

Yllättävä aluevaltaus

Seuratessani Yhdysvalloissa käynnissä olevien CHA-messujen uutuuksia, törmäsin yllättävään uutiseen.

CHA-messuilla eri valmistajat esittelevät kevään scrapbooking- ja askartelutuoteuutuuksia. Joukossa on myös uusia kasvoja. Vai mitä sanotte tästä? Paris Hiltonin omat scrapbook-tuotteet. Lisätietoja myös tässä ja täällä.

Huomaa kyllä, miten iso juttu askartelu meren takana on. Suomalaisten julkkisten skräppäysmallistoja odotellessa. ;)

sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Viikottainen inspiroituminen


Olen kauhunsekaisesti odottanut, milloin Inspiroidu-blogin viikottainen haaste liittyy laulun sanoihin. Laulujen siteeraaminen on skräppäyksessä yleinen tekniikka, mutta minulle yllättävän hankalaa! Ehkä se johtuu siitä, että itse kirjoitettu teksti on omissa scrapbook-sivuissani vähintään yhtä oleellinen asia kuin kuvat, en tiedä. Ensijärkytyksestä toivuttuani ryhdyin kuitenkin toimeen.

Puhuin mieheni kanssa skräppäyksestä Tampereen viikonlopun jälkeen ja hänellä oli yllättävän hyviä ideoita siitä, mitä kannattaisi kokeilla. Tässä on yritystä siihen suuntaan eli olen leikkinyt enemmän tekstin asettelulla ja tekstityypeillä.


Blogiin sensuroituna sivu menettää osan tehostaan, sillä scrapbook-sivun valokuva on otettu oudosta kuvakulmasta ja kuvaan ikuistettu katse on kiinnostava. Laulun valinta oli loppujen lopuksi helppo, CMX:n Katariinanpyörän alkua. Lauluun liittyy muistoja nuoruudesta, vaikka sen tänä päivänä kuuleekin eri tavalla, ja lisäksi se sopii oikein hyvin hetkeen, jolloin valokuva on otettu.

Teknisesti sivu on ihan tuttua minua. Valokuvan kehystämisen ja koko sivun kehykset tein samalla valkoisella kynällä kuin tekstin ja yhden oksan jatkamisen. Valokuvan "vanhensin" akryylimaalilla ja jatkoin punaisella paperilla kaidetta kuvan reunojen yli.

Tarvikkeet:

Tumma taustapaperi Rusty Pickle (Stephen Hopkins, Mayflower), oikeanpuolinen kuviopaperi Basic Grey (Offbeat, Eccentric). Aakkoset Heinikasta. Punaiset paperinpalat oman askartelukaapin uumenista. Käytetty myös sinistä akryylimaalia, hiekkapaperia ja valkoista kynää (Uniball Signo Broad White)

lauantai 24. tammikuuta 2009

Pikainen synttärikortti


Tein aamulla pop-up -synttärikortin 6-vuotiaalle. Kiire oli niin kova, että en ehtinyt suunnitella. Esimerkiksi tuo M-kirjain (syntymäpäiväsankarin nimen alkukirjain) olisi selvästi kaivannut liituväriä. No, oli miten oli, pääsin ainakin leikkimään Greeting Farmin eli entisen Pink Poisonin uusilla leimasimilla. Ja kortti sopii lahjan väreihin. :)

Kohta alan miettiä valmiiden korttien säilytystä. Olisi kiva, jos kortit odottaisivat saajan mukaan järjestettyinä jo valmiiksi, eikä korttia tarvitsisi tehdä ihan viime hetkellä.

torstai 22. tammikuuta 2009

Ehdin sittenkin


Tämän viikon Inspiroidu-haasteeseen osallistuminen meinasi melkein jäädä väliin. Tein sivun jo maanantaina, mutta vasta tänään oli mahdollisuus kuvata sivu päivänvalossa.

Tämäkin sivu on omaa skräppäystyyliäni, mutta yksinkertaisemmassa ja kulmikkaammassa muodossa kuin yleensä. Koko on 8*8 tuumaa, jota käytän kun skräppään nuorimman perheenjäsenen lapsuudesta.

Haasteen kanssa kävi itse asiassa hyvä tuuri, sillä tuon paperitilkkukehyksen olin tehnyt jo pari viikkoa sitten, odottamaan käyttöä joko skräppäyksessä tai korttiaskartelussa. Taas yksi hyvä keino käyttää paperisilppua. Mustetta ja liituväriä olen tarkoituksella käyttänyt ronskisti ja nuo valkoiset reunukset tein kankaille tarkoitetulla kohovärillä. Pursotin sitä "kakunkuorrutustyyliin", jotta saisin sivuun tekstuuria.

Muuten, mistä löytäisin hyvän piparireunaisen sydänlävistimen? Mikä olisi hyvä lävistin? Tarvitsen sellaisen. :) Sivun sydän on leikattu lainalävistimellä Tampereella (kiitos lainasta, Sammacco!), mutta en muista merkkiä enkä ostopaikkaa. Olen aina luullut, että Marvy Uchidan lävistimet olisivat erityisen hyviä, mutta Tampereella moni sanoi toisin ja jäin miettimään vaihtoehtoja.


Tarvikkeet:

Taustapaperi sekä kehyksen vihreä paperi Bazzill, ruutupaperi Teresa Collins (Travelogue, Are We There Yet -paperin taustapuoli). Ruskeat siirtokuva-aakkoset Heidi Swapp. Kehyksen ja sydämen pikkupaperit vähän sieltä täältä, paljon Jenni Bowlinia joukossa. Käytetty myös ruskeaa ja punaista liituväriä, punaista ja tummansinistä mustetta sekä kankaalle tarkoitettua valkoista kohoväriä.

tiistai 20. tammikuuta 2009

Anna hyvän kiertää


Osallistuin viime vuoden puolella Anna hyvän kiertää -ketjuun, jossa tarkoituksena oli lähettää jotain itse tehtyä kolmelle vapaaehtoiselle. He sitten vuorostaan jatkavat samaa eteenpäin. Innostuneita ilmoittautui tällä kertaa vain kaksi, joten hyvä kiersi Manssulle ja Marielle.

Tein paperiklipsejä, joihin saa joko paperin tai valokuvan esille näin:

Tai niihin voi perinteisempään tyyliin kerätä papereita näin:


Idean sain kerran selaillessani Etsyä (tarkkaa sijaintia en muista). Siellä näkemäni paperiklipsit olivat aika eri näköisiä, niissä oli käytetty myös nauhaa ja muita sen kaltaisia materiaaleja.

Näiden tekeminen oli tosi kivaa. Taas loistava keino käyttää paperisilppu ja siirtokuvien jämät. Kiinnittämiseen käytin useamman kerroksellisen decoupage-lakkaa. Hiukan aikaavievää siis, mutta ah niin kivaa.

maanantai 19. tammikuuta 2009

Taas kotona


Ihmeellinen, ihana viikonloppu Intohimona skräppäys -tapahtumassa on takana. Paluu arkeen on vielä kesken; työnteko sujui tänään poikkeuksellisen huonosti, koska ajatuksiini pulpahti koko ajan skräppäysideoita. Tapahtuman suurin anti oli minulle ehdottomasti tähän-asti-vain-netistä-tuttujen ihmisten tapaaminen ihan oikeasti ja kaikki ne keskustelut, joita ehdimme käydä. Oli todella kiva nähdä toisten scrapbook-sivuja, tarvikkeita, tekemisen tyyliä ja ennen kaikkea jutella. Tunnelma oli tosi mukava, Lintsi kuvaa mielestäni sitä hienosti.

Hämmentävää kyllä, sain viikonlopun aikana aikaiseksi niinkin monta kuin kuusi valmista sivua (viisi minulle tutuimmassa koossa 8,5*11 tuumaa ja yhden koossa 12*12). Tuo ylläoleva on tehty Heinikan työpajan materiaaleista, joihin tosin lisäsin itse muutaman koristeen. Kasvot on taas perinteiseen tyyliin sensuroitu kuvasta. Työpajassa tarkoitus oli tehdä sivu pelkästään papereita käyttäen. Sivun oli nähtävästi tarkoitus noudattaa valmista sommitelmaa, mutta sommitelma ei ollut "minun näköiseni" enkä olisi saanut sitä noudattamalla tehtyä sivua, jollaisen halusin. Onneksi sain luvan tehdä mitä huvittaa. :) Isoimmat kukat leikkasin sormiveitsellä työpajassa jaetusta kuviopaperista. Yksi lehdistä on itse vapaalla kädellä leikkaamani ja taittelemani, kahdessa on hyödynnetty työpajassa käytössä olleita kuvioleikkureita. Oli tosi kiva tehdä sivu valitsematta itse papereita -- yllättävän virkistävää.


Oikeastaan luulin, että työpajassa olisi päässyt leikkimään Slice-nimisellä laitteella, mutta Heinikan Heini järjesti siihen onneksi myöhemmin kokeilumahdollisuuden. Muutenkin oli ihana hypistellä ja kokeilla kaikenlaista, enkä usko, että kovin helposti kyllästyisin materiaalien tai varsinkaan toisten albumien ja sivujen katselemiseen.

Toivon todella, että Intohimona skräppäys järjestetään uudestaan, esimerkiksi kerran vuodessa. Myös suunnitteilla oleva skräppäysristeily kuulostaa erittäin hienolta. Pääkaupunkiseudun ja lähikuntien väen kanssa juttelimme omasta scrapbook-tapaamisesta, jossa ei olisi mitään sen ihmeempää ohjelmaa. Kunhan kokoontuisimme skräppäämään ja juttelemaan. Toivottavasti se toteutuu pian. Lisätietoja tapaamisesta toki, kunhan paikka ja aika selviävät.

Nyt kun ensi kokemus on hankittu, osaa oikeasti ymmärtää, miksi maailmalla jatkuvasti kokoonnutaan skräppäämään yhdessä. Se on niin kivaa! Ja inspiroivaa! Kiitos jokaiselle, jonka kanssa pääsin vaihtamaan ajatuksia.

perjantai 16. tammikuuta 2009

Tamperetta kohti


Pakkaan parhaillaan laukkua viikonlopun skräppäystapahtumaa varten. Pakkaustekniikkani on samanlainen kuin Omulilla eli en ole suunnitellut sivuja yhtään etukäteen. Otan mukaan papereita ja tarvikkeita, jotka syystä tai toisesta tuntuivat kivoilta. Katsotaan sitten mitä niistä syntyy.

Pakkaamista on vaikeuttanut kodissamme käynnissä oleva myllerrys, jonka takia jouduin siirtämään askartelutarvikkeeni väliaikaiseen säilytykseen alkuviikosta (yksi syy sille, miksi blogi on päivittynyt niin harvoin tällä viikolla). Etsin hetki sitten viisitoista minuuttia siirtokuvia... Yritän asennoitua positiivisesti ja ajatella, että tästäkin muutoksesta seuraa loppujen lopuksi jotain hyvää. Valitettavasti se hyvä ei kuitenkaan ole oma askarteluhuone: uusiksi laitettu tila kuitenkin, myöhemmin keväällä. Blogissani saattaa siis olla lähikuukausina paljon askartelutarvikkeiden säilyttämiseen liittyviä juttuja, varsinkin pieniin tiloihin liittyen.

Ai niin, Tampere. Minut tunnistaa ainakin laukusta. Toki paikalla saattaa olla joku toinenkin, jolla on samanlainen laukku, mutta kysymällähän se selviää. Ja skräppäystyylistä varmasti tunnistaa myös. Olen se, jolla ei ole etukäteissuunnitelmaa, mutta paljon kuviopaperia. :)

tiistai 13. tammikuuta 2009

Juhlahetkiä arjen keskellä


Hetken mielijohteesta halusin ilahduttaa pientä prinsessaa itse koristelluilla pilleillä. Näistä juotiin maitoa sunnuntaiaamiaisellla, ilmeet olivat ikuistamisen arvoisia.

Pillin ympärille kannattaa ensin kiinnittää pieni paperisuikale. Siihen on sitten helppo kiinnittää kuva tai koriste kaksipuolisella teipillä. Tällaisia voisi tehdä aikuisillekin, teeman mukaan. Vain mielikuvitus on rajana. :)

maanantai 12. tammikuuta 2009

Tampere lähestyy...


Muun muassa Manssu on pohtinut, mitä ottaisi Tampereen scrapboking-tapahtumaan mukaan. Niinhän me kaikki! :) Huvittavaa sinänsä, miten lähestyvä tapahtuma tuo esiin kunkin oman tavan skräpätä. Itse en esimerkiksi suunnittele sivuja tarkkaan etukäteen, ne syntyvät fiilispohjalta ja tekemisen myötä. Siksi tuntuu vaikealta valita tarvikkeet joillekin tietyille kuville jo etukäteen. Miten ihmeessä voin etukäteen tietää, mitä tarvikkeita tarvitsen?

Toisaalta stressaan asiasta erittäin vähän. Riittää, että näen muita alan harrastajia (ensimmäistä kertaa!) ja katselen uteliaana, mitä tapahtumalla on tarjota. Tuskinpa mittaan jälkikäteen viikonloppua valmistuneiden/aloitettujen sivujen määrällä, vaan kokemuksilla.

Oli miten oli. Nämä aion ehdottomasti ottaa mukaan

- valokuvia
- kaksipuolista teippiä
- Fiskarsin paperileikkuri
- pienet sakset
- paperiveitsi ja pienenpieni leikkausalusta (saa nähdä, miten se toimii; normaali leikkausalusta on liian iso ottaakseni sen mukaan)
- musta ja valkoinen tussikynä
- muutama kuviopaperi
- muutama aakkostarrasetti
- sekalainen joukko pienempiä papereita
- tekstipalkkeja eli journalinglappuja

Joku toinen saattaa kaivata myös näitä tarvikkeita, vaikka itse en näitä koskaan skräppäämiseen käytä (!)
- viivotin
- lyijykynä ja kumi
- liima

Näitä harkitsen

- tylliä/nauhaa
- siirtokuvia (näitä toivottavasti voi ostaa myös paikan päältä...)
- pari purkkia akryylimaaleja (pelkään, että liituvärit rikkoutuisivat matkan aikana, en uskalla ottaa niitä mukaan)
- sirkkarenkaita ja työkalu niiden asettamiseen

Crop-a-dile kakkonen sirkkarenkaille on aika painava, joten en tiedä kannattaako sitä raahata. Toisaalta olen erittäin innostunut ajatuksesta, että nyyttärityyliin toisimme eri työkaluja ja niitä saisi sitten kokeilla/lainata toisen luvalla. Esim. Ella Eliisan kehumaa siirtokuvatyökalua olisi erittäin hauska testata, vaikka en sellaista todellakaan omista. :)

Jonkinasteiset eväät olisivat myös kiva juttu, mutta saa nähdä olenko niin organisoitunut. Unohdinko jotain listasta? Hmm.

sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Herkullinen inspiroituminen


Tämän viikon Inspiroidu-haaste kehotti käyttämään vuoden 2008 kivointa ja onnistuneinta valokuvaa. En oikein tiedä, onko minulla sellaista. Päädyin lopulta kaakaoaiheiseen valokuvaan. Koko viime vuoden minun oli tarkoitus otta kuva rakastamastani valkosuklaakaakaosta, jota joskus pysähdyn juomaan matkalla töistä kotiin. Aina kun yritin, kuvat jotenkin epäonnistuivat. On minulla onneksi yksi onnistunut kaakaokuva viime vuodelta. Pääsin skräppäämään siitä ristiriidasta, että valkosuklaakaakaota tarjoillaan kliinisen ostoskeskuksen käytävällä, kun mieluummin istuisin jossain historiallisessa ympäristössä. :) Eipä silti, en pääsisi kotimatkalla puuhuvilan terassikahvilaan kuitenkaan. Maku voittaa ympäristön.


Oikeastaan sivun aihe on siis arjen ilot. Kaakaopäiviä on kuukaudessa vain muutama, mutta ne ovat erityisiä. Ja pääsinpä vihhdoinkin minäkin kokeilemaan tekstin sijoittamista pilviin. Sopi niin hyvin aiheeseen. Ihania pilviä löytyy muun muassa Ninarskun ja Pia K:n sivuista ja olen nähnyt myös inspiroivia tekstipilviä, vaikka en niitä tähän hätään pystykään linkittämään.


Tarvikkeet:

Taustapaperi Creative Imaginations (Narratives: Renaissance Sky), pilkullinen paperi Basic Grey. Pilvet leikattu American Craftsin pilvipaperista, jonka oranssi taustapuolta myös hyödynnetty. Aakkostarrat American Crafts, nauha ja niitit oman askartelukaapin uumenista. Valkoiset siirtokuvat Cosmo Cricket.

lauantai 10. tammikuuta 2009

Lahjapakkaus ja nuuttausvinkki


Ystävälläni on pian syntymäpäivä ja tein pikapikaa lahjapakkauksen hyödyntäen minulta löytyviä tarvikkeita. Kankaaseen painettu kuva näyttää aika paljon lahjan saajalta. :) Kuva on Crafty Secretsin, kuten myös leimattu teksti.

Pakkaus on taiteltu vihreästä 4*12 tuuman kokoisesta paperisuikaleesta. Siihen on tehty taitokset 4 tuuman, 6 tuuman ja 10 tuuman kohdalle. Pakkaus on sitten koottu lahjapakkaukseksi, jonka sulkee lyhyt läppä. Etupuolen koristelin haluamallani tavalla. Pakkauksen sivuilta näkee lahjakassin, joka on pakkauksen sisällä. Leikkasin kassille pienen pyöreän aukon myös pakkauksen yläosaan.

Tykkään erilaisten lahjapakkausten ja -kassien askartelemisesta. En kuitenkaan omista Scor-Pal -laitetta. Teen nuuttaukset eli paperin taittamisen käsin. Amerikkalaisia askarteluvideoita katsellessani olen kuitenkin huomannut, että monet käyttävät tavallista paperileikkuria apuna. Mahtava idea!

Käytän nykyisten taitosten tekemiseen ihan tavallista paperileikkuria ja pyöreäpäistä työkalua, joka löytyy minulta jo valmiiksi. Paperin laitan leikkuriin siihen kohtaan, mihin taitos tulee (katso alla) ja vahvistan taitoksen kohdan tuolla työkalulla. Nopeuttaa prosessia kummasti!

torstai 8. tammikuuta 2009

Kierrätysmateriaalia


Alan varmasti profiloitua hiukan-erikoisten-askarteluprojektien ystäväksi, mutta en voi mitään sille, että olen alkanut katsella arkisia materiaaleja uudella tavalla.

Jokin aikaa sitten keittiön työtasolla oli Creme Bonjour -purkin kansi. Roskiin menossa, mutta rupesin pyörittelemään sitä kädessäni ja pelastin sen lopulta askartelumateriaaliksi. Tällainen siitä tuli.

Tervetuloa-kyltti on toteutettu pienestä paperisilpusta (lajittelen sen värin mukaan, jotta esim. vihreät paperinpalaset olisi helppo löytää), Making Memories -pikkuaakkosista ja Crafty Secretsin leimasinkuvasta. Crop-a-dile kakkosella saa hyvin kiinnitettyä sirkkarenkaan myös paksumpaan muoviin, esimerkiksi pakasterasiaan. Sitäkin on siis tullut kokeiltua. :)

Oli miten oli, yllättävää askartelumateriaalia löytyy myös keittiöstä. Tässä malliksi tervetuloa-kyltin vieressä toinen kansi (toisinpäin). Siis alkupiste.

tiistai 6. tammikuuta 2009

Toinen magneetti


Vai pitäisikö otsikoida "Lähes ilmaista askartelumateriaalia"? Aika monilta löytyy varmasti puisia pyykkipoikia, joita ei välttämättä tarvita kovin usein. Väkersin muutamista jääkaappimagneetteja. Magneetteja tein myös jokin aikaa sitten.

Pyykkipoikamagneetteihin käytin akryylimaalia, paperisilppua, siirtokuvia (October Afternoon, taas), tusseja ja askartelukaapistani löytyviä pikkumagneetteja, jollaisen kiinnitin pyykkipojan toiselle puolelle.

Helppoa ja kivaa, ja testausteni mukaan tässä pysyy paksumpikin pino muistilappuja hyvin kiinni. :)

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Yllätin itsenikin


Kun näin Inspiroidu-blogin uusimman haasteen, ajattelin, että tällä kertaa inspiroituminen taitaa jäädä minulta poikkeuksellisesti väliin. Pari tuntia myöhemmin olin kuitenkin jo Clear Scraps -akryylialbumin kimpussa.

Akryylialbumi oli minulla jo valmiiksi ja olin alustavasti miettinyt siihen papereitakin. Se selittää näin nopean valmistumisen. Albumi on viisisivuinen, mutta lisäsin itse ylimääräisiä sisälehtiä eli kooltaan albumi sopii hyvin tähän aiheeseen. Tällaisiin saranarenkailla koottaviin albumeihin on erittäin helppo leikata ja lisätä itse sivuja. Lisäsivujen materiaalina voi käyttää paperia, kalvoa tai vaikka huopaa! Albumin varsinaiset viisi sivua pitävät albumin hyvin kuosissa.

Albumin aihe on arkinen onnen tunne. Siihen valitsemani kuvat muistattavat minua asioista, joista olen onnellinen. Kuten takakansi paljastaa, kyseessä on nimenomaan vuosi 2008. Askarteluharrastuksenikin on mainittu albumissa. :)


Tuntui hyvältä tehdä albumi ihan itselle, muistutukseksi kaikesta hyvästä, ja valitsin tarvikkeiksi tarkoituksella lempivalmistajieni tuotteina. Siis: Jenni Bowlinin papereita (Jenni Bowlin on mahtava!), vakisuosikkini Making Memoriesin papereita, October Afternoonin tummanruskeita siirtokuvia, Bazzillin tylliä.

Albumin sisältö on henkilökohtainen enkä jaksa sensuroida sekä valokuvia että tekstiä. Tällä kertaa kuvissa siis pelkkä kansi, kuten haasteenkin albumissa.

perjantai 2. tammikuuta 2009

Tekniikkakokeilut jatkuvat


Voitin ennen joulua Taitopuoti Paperinauhan arvonnassa suomenkielisen leimasinsetin (suurkiitos siitä!). Olen miettinyt sille erilaisia käyttötapoja, yksi näkyy tässä ylhäällä.
Tarvitsen välillä miehisiä onnittelukortteja, tällä kertaa sellainen.

Juhlapäivänä-teksti on leimattu vesileimamusteella yksiväriselle paperille ja "nostettu sitten esiin" hangaten paperiin kevyesti ruskeaa ja lilaa liituväriä. Tykkään kovasti! Muuten vesileimamuste meinaa unohtua kaappiin, erilaiset käyttötavat sille olisivat erittäin tervetulleita. Saa vinkata!


Hurjasti onnea -tekstin leimasin kortin sisempään kerrokseen tumman violetilla musteella. Tekniikkakokeilu tämä on, koska kokeilin ensimmäistä kertaa spinner-kortin tekemistä. Suomeksi sen nimi voisi olla vaikka kieputuskortti; pöllö pyörii hurjaa vauhtia, kun kortin nostaa käteensä. Ohjeet löytyvät täältä. Niistä näkee paremmin, miltä tuo pyöriminen näyttää.


Pöllö on leikattu Sassafras Lassin paperista ja käsitelty koholakalla.

torstai 1. tammikuuta 2009

Hyvää uutta vuotta!


Ajattelin, että nämä kuvat sopisivat uuden vuoden toivotukseen. Ihanaa, että on tammikuun ensimmäinen ja aurinko paistaa. En ole tehnyt suurisuuntaisia uuden vuoden lupauksia. Uskon kuitenkin, että tänäkin vuonna jatkan itse tehtyjen scrapbook-koristeiden väkertämistä ja uuden opettelua.

Paperisilpun uusia käyttötarkoituksia pohtiessani tajusin, että ympyrän muotoon leikatuista kuviopapereista voi taitella pieniä sateenvarjoja. Tähän tarkoitukseen soveltuu parhaiten hiukan ohuempi kuviopaperi. Ympyrän reunat sipaisin värillisellä musteella. Taiteltu paperi on kiinnitetty liimapisaralla cocktail-tikkuun ja tikun päässä on helmi pitämässä paperin paikoillaan.

Kannattaa kokeilla. Itse taidan käyttää nämä koristeina jäätelöaiheiseen scrapbook-sivuun joskus tulevaisuudessa, mutta ihan yhtä hyvin tällaisia voisi käyttää ihan oikean jälkiruuan koristeina -- tai esimerkiksi matkalahjakortin mukaan tulevassa onnittelukortissa.