Tein syyskuun puolivälissä tilauksen scrapbooking-tarvikkeiden kuukausipaketista. Alunperin tarkoitukseni oli tehdä tilaus kolmeksi kuukaudeksi. Olen lähettänyt tilauksen jälkeen kymmeniä vihaisia sähköpostiviestejä, reklamoinut julkisesti, ottanut selvää Yhdysvaltain kuluttajansuojasta ja Paypalin valitusvaihtoehdoista.
Kuukausipakettejen idea on, että paketissa on joukko toisiinsa sointuvia tarvikkeita. Paketeissa on eroja: osa keskittyy enemmän yhteen valmistajaan kussakin paketissa, osassa on mukana myös yksivärisiä papereita, joissain on enemmän koristeita ja niin edelleen. Harkitsin tilauksen tekemistä kuukausia ja kokeilin jo keväällä tilaamalla yksittäisiä paketteja, jotta tietäisin, toimiiko homma.
Kaikki meni aivan loistavasti, kunnes syyskuussa tein kolmen kuukauden tilauksen. Valitsemani yrityksen omistaja vaihtui samaan aikaan ja sen jälkeen kaikki meni huonosti. Sain syyskuun ja lokakuun paketit
tällä viikolla, joulukuussa, ja nähtävästi on edelleen asiakkaita, joilla on paketit saamatta. Lukuisten katteettomien lupausten jälkeen ja kun huomasin, että omistaja torjuu muiden asiakkaiden tekemiä Paypal-valituksia väittäen, että on lähettänyt paketin (vaikka ei olekaan), ilmoitin omistajalle, että teen valituksen
Better Business Bureau -organisaatioon. Nähtävästi se auttoi, sillä sain lopulta maksamani tuotteet. Kunnon anteeksipyyntöä tai minkäänlaista korvausta en saanut.
Mitä tästä opin?
- Kannattaa lukea yrityksen omaa keskustelupalstaa ahkerasti. Nytkin kuka tahansa viaton saattaisi tehdä uuden tilauksen, vaikka
täältä näkee, että tyytyväisiä asiakkaita ei ole.
- Jos yrityksen kanssa on ongelmia, kannattaa heti katkaista seuraavien kuukausien maksu Paypalin tai oman luottokorttiyhtiön kautta, eikä odottaa, että omistaja tekee saman. Tällä tavalla vältyin marraskuun paketin maksamiselta, vaikka olin alunperin tehnyt tilauksen kolmeksi kuukaudeksi.
- Paypalin valitusmahdollisuudet ovat rajalliset, jos omistaja torjuu valitukset väittäen muuta. Paypal-valitus täytyy tehdä mahdollisimman pian, jotta sillä on merkitystä.
- En suosittele kenellekään
tätä yritystä, ja koko hommasta jäi niin paha maku, että suhtaudun kuukausipakettien määräaikaisiin tilauksiin muutenkin varauksella.
Loppu hyvin, kaikki hyvin, siis, ainakin siinä mielessä, että en jäänyt nuolemaan näppejäni vaan sain tuotteet vaikkakin kuukausia myöhässä ja hillittömän vaivannäön jälkeen. Silti, hurja homma..